torstai 18. syyskuuta 2014

Vierellä kulkien

Olen lähellä.

Tuen, kun tarvitset.

Annan aikaa, odotan.

Juurillasi on merkitystä.




Sinä olet tärkeä.



-Teija, Hellu ja Terhi-

KOLME PIENTÄ ASKELTA ARKEEN! Pirkko, Päivi ja Juha

Kunnioitan asiakkaan arvoja



Teen työtä sydämellä

Kyseenalaistan omaa toimintaani ja rikon rajoja

Kuljen rinnallasi.

Olet minulle ainutlaatuinen.

Annan sinun valita.



                                                              Elsa, Helena ja Mimmu

Nämä pienet askeleet muistamme arjessa


  • Annamme aikaa ja kuuntelemme sinua.

  • Tehdään yhdessä arjesta pienillä asioilla elämisen arvoista.

  • Erilaiset tunteet kuuluvat elämään, kunnioitamme niitä.


                         Maija, Anne ja Seija

tiistai 9. syyskuuta 2014

TAIVALKOSKELLA SATTUU JA TAPAHTUU
 


27.8.2014
 
Taivalkoskella laulu ja nauru raikui ja jalalla pistettiin koriasti, niin että vanhakin nuortui. Ikäihmisten liikuntatapahtuma järjestettiin yhdessä kolmannen sektorin, koululaisten, seurakunnan, päiväkodin ja Taivalkosken kunnan kanssa.
 
 
VapaaEHTOISET emännät vastasi lettu- ja kahvitarjoilusta.

Kolme sukupolvea kohtasi.
 

Myös koululaiset ovat mukana toiminnassa Taivalkoskella.
 
Helena jatkaa tämän pitäjän tarinaa myöhemmin :)...........

 

Valamon luostarissa


Viimeisillä lähipäivillä Serssijät kohtaavat Valamon luostarissa, Heinävedellä. Paikka on ainutlaatuinen ja tarjoaa meille mahtavat puitteet.

Matkaan lähdetään Taivalkoskelta 16.9. klo 14.00. Valamoon saavutte illansuussa, jossa Ville on ottamassa teitä vastaan.

Aamulla virittäydymme tunnelmaan kuulemalla elämästä Valamossa. Sen jälkeen jatkamme kehittäjän kehittymisen päivällä konsulttimme Johanna Nevalan johdolla. Välillä käymme happihyppelyllä ja päivän lopetamme bysanttilaiseen illalliseen. Seuraavana päivänä opiskelemme taas rajusti, viemme tutkintoasiat loppusuoralle, tutustumme valamolaiseen teepöytään ja nautimme luostarin tunnelmasta tällä kertaa slaavilaisen illallisen parissa. Perjantain 19.9. lopettelemme hyvissä ajoin ennen puoltapäivää lähtölounaaseen.

Tervetuloa Serssijät Valamon luostariin!

Kutsu > pdf

maanantai 8. syyskuuta 2014

Katajan Hyvinvointihuone on nyt totta. Tässä kuvia eri vaiheista.

Tässä on lopputulos!

Näin kaikki alkoi, jotain tälle huoneelle täytyy tehdä.

Ei täällä kukaan viihdy eikä keinu.Tilapäisvarasto vain.

Remontin alkuvaihe.

Pohjapiirrosluonnos

Nyt on käyty shoppailemassa...

ja odotetaan malttamattomana millloin on valmista.

Täytyy tietenkin olla kampaamopöytä ja -tuoli sekä hierotuspöytä.

Ja muuta mukavaa.

Arjen tähtihetki.

lauantai 30. elokuuta 2014

Katajan lemmikkejä

Pupuset jatkavat vielä hetken aikaa Katajan lemmikkeinä.

Tipusista kasvoi kesän aikana komeita kanoja (ja ehkä yksi kukkokin!). Omistaja nouti joukkion takaisin kotitilalleen pari päivää sitten.

Pirtin tuntua.

Hirsiseinän "korvike"

Seinät valmiina.

perjantai 15. elokuuta 2014

En kyllä tiijä teistä muista, mutta kun kahtelin tuota.... rojektiraporttia, niin tulipahan mieleen, että oottako te viisaampia täyttämään ne pyyetyt kohat. Tuntuu mahottomalta ...
Helepompi oli käyä tonkopurolla.....ja mahahii tuli täyteen.... Uurastusta ja virkeää mieltä meille kaikille  :)

perjantai 8. elokuuta 2014

Serssijät Valamossa

Hei!

Toivottavasti kesä on mennyt Taivalkoskella mukavasti. Viimeisillä lähipäivillä kohtaamme Valamon luostarissa, Heinävedellä. Paikka on ainutlaatuinen ja tarjoaa meille mahtavat puitteet. Ajatuksissa oli, että lähtö olisi Taivalkoskelta 16.9. klo 14.00, jolloin olisitte paikalla Valamossa illansuussa.

Seuraavana aamuna virittäydymme tunnelmaan aamukirkolla ja aloitamme sen jälkeen tiukan opiskelun. Välillä käymme happihyppelyllä ja päivän lopetamme bysanttilaiseen illalliseen. Seuraavana päivänä opiskelemme taas rajusti, viemme tutkintoasiat loppusuoralle, tutustumme valamolaiseen teepöytään ja nautimme luostarin tunnelmasta tällä kertaa slaavilaisen illallisen parissa. Perjantain 19.9. lopettelemme hyvissä ajoin ennen puoltapäivää.

Mukava vierailla kanssanne Valamossa. Me näemme viimeistään silloin.

-Ville


torstai 10. heinäkuuta 2014

KATAJAN TAPAHTUMIA






RETKI METSÄKYLÄÄN SYKSY 2013






Retkelle osallistujat vanhassa pirtissä
Saavuimme Halkolaan











Vierailun kunniaksi meille tarjottiin ruoka
 Pääsimme toteuttamaan vanhoja taitoja...
...pitkästä aikaa








Museoon tutustuminen





Vanhojen valokuvien näyttely Metsäkylän koululla

Museon vanhoja esineitä...
 Kokeilimme savityötä
...ja näppärästi se  onnistui
Tässä valmiita tuotoksia

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Remontti aikaa

Remonttimiesten väliseinä :)

Teipattujen ovien takana valmistuu meille uudistettu vuodeosasto