vielä pahemmin ravisteltavana

On kuule ravisteltu koulutuksen jälkeenkin... Joka paikassa eletään taas budjetin laatimisaikaa ja ei taida helppoa olla missään. Meidän vanhustyössä isketään nyt mitoituksiin ja joo-o, tietty pienentäen resursseja. Oisko meidän sittenkin pitänyt pitää yllä resurssi-itkua ja valittaa, että meitä on niin vähän ja meillä on ainainen kiire? Me teimme kuitenkin toisin, tultiin näkyviksi arjen rikastamisella, uusilla jutuilla ja yksinkertaisillä ilon hetkillä. Oisko kannattanut? Nyt tietenkin ajatellaan, että meitä voi hyvin karsia, kun ehtivät tehdä muutakin kuin pestä ja syöttää.... Mitä mieltä ootte?