sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Helppo tehtävä





Lukutuokio


Tämän helpon tehtävän tavoitteena on saada virikkeitä asiakkaan päivään. Hoitaja lukee päivän sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja kirjoja. Silloin voisi pelata erilaisia pelejä, kuunnella musiikkia tai laulaa yhdessä potilaiden kanssa.

Lisäksi voi iltavuorossa mennä huoneisiin lukemaan pienemmälle porukalle.
Talon ulkopuolelta tulevat vieraat, esim. päiväkodin lapset, säänöllisesti käyvät laulajat ja seurakunnan hartaustuokiot tuovat virikehetkiä toimintaan.

Tavoitteena on, että ajan kulku olisi tiedossa paremmin. Näin potilaat ovat tietoisia ympäröivästä maailmasta.
Pitempi aikainen istuminen pitää kuntoa yllä paremmin, kuin vuoteessa oleminen.
Käveleminen huoneesta päivähuoneeseen lisää fyysistä kuntoa.
Potilaiden väliset keskustelut lisäävät sosiaalista kanssakäymistä.

Hoitajille tämä aika päivästä on rauhallisempaa, joten ajankohta sopii hyvin toimintaan. Hoitajana saan hyvän mielen ja rauhoittumishetken päivän töistä.

Tässä mummojen kanssa lehtiä lukemassa.
 

Lapset laulamassa potilaille.

5 kommenttia:

  1. Hieno homman Airi kehitelly.Nyt vain kaikki innolla toteuttamaan näitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu Airi, sillälailla sitä pitää....

      Poista
  2. Lukuhetki on todella hyvä toiminto!

    VastaaPoista
  3. Hienoa Airi! Oiva tapa viettää aikaa potilaiden kanssa, tästä pysyvä juttu osaksi vuodeosaston toimintaa.

    VastaaPoista
  4. Olen ollut huomaavinani, että osastollamme on, näidenkö helppojen tehtävien myös, aistittavissa oikeanlaista kehitystä, asenteessa potilaiden hoitamisen laajentamisesta, pelkästä perushoidosta myös virikkeiden suuntaa... Käydessäni osastolla (liian harvoin) näen hoitajien olevan potilaiden seurana... Tämäkin helppo tehtävä on omiaan lisäämään potilaan tunnetta hyväksytyksi tulemisesta... Virikkeen ei tarvitse olla suurta, kauas näkyvää... Paras palaute on potilaan tyytyväinen ilma ja iloa tuikkivat silmät... Hyvä Airi... Pieni on suurta, kun oikein oivaltaa... RT

    VastaaPoista